Muotikuvaukset

Näin pelaat goSupermodelin Muotikuvaukset-peliä.

1. Pelin tarkoitus

Muotikuvauksissa pelaat kolmea muuta mallia vastaan. Se voittaa, joka saa eniten pisteitä.

Ensin sinun tulee pukeutua kuvauksiin. Se, kuinka hyvin onnistut määrää aloituspisteesi. Eri kierrosten aikana pisteet nousevat ja laskevat omasi ja muiden mallien toiminnan mukaan. Oikeat valinnat oikeaan aikaan takaavat sinulle voiton!

2. Yleiskuvaus

Kun saavut muotikuvauksiin, sinun pitää odottaa kunnes yhteensä neljä mallia on liittynyt mukaan ja peli voi alkaa. Jos mukana ei ole riittävästi oikeita pelaajia, loput paikat voidaan täyttää tietokoneen pelaajilla.

Kun peli alkaa, muotisuunnittelijamme Lisa ilmestyy ja määrää, minkälaisia kuvia hän tarvitsee. Kiinnitä tarkasti huomiota Lisan ohjeisiin, sillä sinun pitää valita kuvausvaatteet ja -asusteet niiden perusteella. Heti sen jälkeen siirryt vaatehuoneeseesi pukeutumaan (kohta 3. Pukeutuminen alapuolella).

Ensimmäinen viidestä kierroksesta alkaa (kohta 4. Kierrokset alapuolella), kun kaikki ovat pukeutuneet.

3. Pukeutuminen

Kun pukeudut muotisuunnittelijan ohjeiden mukaisesti, ota huomioon, että:

  • Kello: Sinulla on vain rajoitettu aika pukeutua. Näet ajan kulumisen oikeassa yläkulmassa olevasta kellosta. Pidä huolta, ettei aika lopu kesken!
  • Pisteet: Kun pukeudut, huomaat miten pisteet muuttuvat riippuen siitä, mitä asuyhdistelmiä valitset. Tavoitteenasi on mahdollisimman korkea aloituspistemäärä.
  • Käytettävät vaatteet: Voit valita vaatteesi vaatehuoneestasi (ja jos sinulla on bestis, myös hänen vaatehuoneestaan), mutta voit käyttää myös muotisuunnittelijan kuvauksiin tuomia vaatteita.

Vinkki! Jos kaksi tai useampi malli pukeutuu samoihin vaatteisiin muotikuvauksissa, he saavat häpeäpisteitä. Keksi siis jotakin yksilöllistä päällepantavaa.

4. Kierrokset

Jokainen viidestä kierroksesta on jaettu kolmeen osaan:

  • Kommunikointi: Voit lähettää viestin yhdelle toisista malleista. Tämä voi auttaa sinua päättämään, mitä teet tällä kierroksella.
  • Toiminto: Tässä osassa voit valita, mitä teet (kohta 5. Muotikuvausten toiminnot alapuolella).
  • Kierroksen tulokset: Kun kaikki mallit ovat valinneet toimintonsa tai kun aika loppuu, kierroksen tulokset näytetään.

Vinkki! Jos klikkailet tulokset läpi, pääset seuraavalle kierrokselle nopeammin ja sinulle jää enemmän aikaa päättää seuraavat toimintosi.

5. Muotikuvausten toiminnot

Voit tehdä muotikuvauksissa näitä asioita:

  • Pysy coolina - tekee sinut immuuniksi häirinnälle (muttei harhautuksille!)
  • Poseeraa - lisää pisteitäsi +3
  • Diivamoodi - lisää pisteitäsi +1 ja kääntää toiminnot niiden tekijöitä vastaan (mahdollista vain kerran per muotikuvaukset!)
  • Häiritse - vähentää toisen mallin pisteitä -5
  • Harhauta - jos kaksi tai useampia malleja harhauttaa samaa kohdetta, tämän pisteet laskevat -7 per "harhauttaja"
  • Piristä - tekee toisen mallin immuuniksi häirinnälle ja harhautukselle
  • Imartele - nostaa kohteena olevan mallin pisteitä +5

6. Palkinnot

Peliin osallistuneet saavat seuraavat palkinnot:

1. sija = 12 mainepistettä ja 12 goRahaa

2. sija = 6 mainepistettä ja 6 goRahaa

3. sija = 4 mainepistettä ja 4 goRahaa

4. sija = 2 mainepistettä ja 2 goRahaa

Jos kaksi mallia saa saman pistemäärän, he jakavat palkinnon keskenään!

Esimerkiksi: Mallit A ja B saavat molemmat pistemäärän 80, malli C 76 pistettä ja malli D 70 pistettä. Mallit A ja B saavat kumpikin 6 mainetta ja 6 goRahaa. Malli C saa 4 mainetta ja4 goRahaa, malli D saa 2 mainetta ja 2 goRahaa.

Takaisin